Työvoinnista puhutaan nykyään paljon, ehkä liiaksikin, mutta harva tietää mitä se todellisuudessa on. Eri instanssit jakavat palkintoja ja työhyvinvoinnin kunniamainintoja tavan vuoksi sen sijaan, että keskityttäisiin olennaiseen eli ruohonjuuritason hyvin- (tai pahoin)vointiin. Hiljattain jaettiin mm. muutamalle yliopistolle ja verotoimistolle kunniamainintoja työhyvinvoinnin edistämisestä sekä henkilöstökoulutuksen kehittämisestä, mikä tuntuu näin systeemin läheltä nähneestä käsittämättömältä kun samaan aikaan työntekijät voivat huonosti, hengittävät homeilmaa vuosikausia remonttilupausten toivossa, myyvät vanhoja kirjoja siinä toivossa että ehkä tänä vuonna tulisi niitä luvattuja määrärahoja. Vaan eipä tule. Taaskaan. Työpaikka tosin vietiin alta kun säästettävä kerran on. Palkassani säästetyllä rahalla järjestetään mieluummin muutama ulkoiselta taholta tilattu koulutuspäivä, jonne ihmiset menevät kuluttamaan työaikaansa ja puhumaan turhuuksia. Hienoa! Kunniamaininnan arvoista toimintaa minustakin!

Kunniamainintojen myötä ulkopuolinen maailma kuvittelee kaiken olevan kunnossa, henkilökunnan voivan erityisen hyvin ja reilun ilmapiirin vallitsevan. Todellisuudessa byrokratioiden kehdoissa vallitsevat julmat hierarkian säännöt, eikä selkään puukottaminenkaan ole mitenkään ennennäkemätöntä. Mitä ylemmäs hallintoportaikossa mennään, sitä kapeampi näkökenttä on. Yleensä se kiilaa suorinta reittiä omaan napaan, ja jos tiellä on jotain esteitä, niin äkkiäkös niistä omassa erinomaisuudessa selvitään. Korulauseiden, pystien pokkaamisen ja ympäripyöreiden henkilöstökoulutuksen sijaan pitäisi OIKEASTI keskittyä ihmisten hyvinvointiin ja työolosuhteiden parantamiseen tai edes niiden ylläpitämiseen. Yksiköt ovat sen sijaan ylemmille tahoille pelkkiä numeroita ja työntekijät pelkkiä menoeriä. Arvostusta ei juuri ikinä saa mutta tehokkuutta peräänkuulutetaan. Voisipa kysyä, tarkoittaako toisten hyvinvointi automaattisesti toisten pahoinvointia? Tai kuka tässä oikeastaan voikaan hyvin ja kuka huonosti? Entä kuka määrittelee, mitä on hyvinvointi?

Tämän kaiken keskellä tuntuu hyvältä tietää omien prioriteettien olevan yhä kohdallaan: humaanit arvot ja ihmisten kohtelu ihmisinä, ei numeroina, on hyvinvointini tae. Enkä voi tai haluakaan voida sille mitään, jos jonkun itsetunto tai tyytyväisyys rakentuu toisen aliarvioimisen tai tyhjien kunniamainintojen varaan. Erityismaininta minulta kaikille, jotka pysyvät järjissään kaikkien näiden tyhjien lupausten ja puukon viuhumisien keskellä.